Tähän on kirjoitettu (1) arvostelua. Lue arvostelut alta!
fluojn
<2014-03-10 07:10:00>
Final Fantasy XIII-2:n lopussa kaaos pääsi valloilleen ja lopullista cliffhanger-ratkaisua vielä monta mitäänsanomatonta DLC:tä puituaan Square Enix julkisti Lightning-saagalle kolmannen ja viimeisen osan. Ytimekkäästi Lightningin paluuksi ristitty peli alkaa 500 vuotta XIII-2:n tapahtumien jälkeen. Maailma on elänyt pysähtyneisyyden aikaa, jossa ihmiset eivät vanhene tai lisäänny ja musta kaaoksen verho on nakertanut olevaisuuden pelin kolmeen pääalueeseen. Kello tikittää vääjäämättömästi kohti maailmanloppua, jonka jälkeen XIII:n luojajumala Bhunivelze aloittaa alusta. Valitettavasti iso B ei ole läheskään kaikkivoipa, koska tämä ei pysty luomaan ihmisille uusia sieluja ja mukaan uuteen maailmaan pääsevät vain puhtaat, eli "pelastetut." 500:n vuoden apaattisuuden jälkeen kuitenkin harva on valmis astumaan paratiisiin. Tässä kohtaa Lightning astuu näyttämölle Jumalan valittuna Pelastajana. Koko peli kuluu näin ollen käytännössä sankarittaren ohjastamisessa sivutehtävän luota toiselle ihmisten toiveita täyttämässä ja välillä seikkaillaan viiden pääjuonteen puitteissa. Maailma on alusta lähtien täysin vapaasti tutkittavissa, joskin vaikeammille alueille ei ole menemistä liian aikaisin. Voimaa ja kestopisteitä pelaaja saa tehtäviä suorittamalla ja tätä kannattaakin harrastaa ahkerasti, sillä mitä lähempänä maailmanloppu on, sitä enemmän vihulaiset kaaoksesta voimaantuvat. Taistelu käydään tosiaikaisesti kolmea itse rakennettua hahmoluokkaa vaihdellen, joilla kaikilla on itsekseen täyttyvät toimintamittarit. Uutta mittelössä on yhden hahmon ohjastaminen, torjuntaliikkeet, sekä kentällä liikkuminen ja edullisesti sijoittuminen. Kuten kaikki Lightning-trilogian pelit, myös kolmas osa jakaa mielipiteitä. Päätarina on verrattain lyhyt jos pelaaja osaa asiansa ja ajan pysäyttävää Kronostaasi-ominaisuutta käyttää liberaalisti. Sivutehtävien ollessa useimmiten mörppimäisiä haku- ja keräilytehtäviä, ei lopulta käteen jää paljoa tekemistä. Taistelusysteemi ja kykyjen pyörittely valikoissa kuitenkin koukuttaa ja mahdollistaa todella monenlaisia pelitapoja. Myös tarina on edellistä osaa mielenkiintoisempi, herättää ajatuksia ja saa vihdoinkin tyydyttävän lopun. Pakko kuitenkin sanoa, että alkuperäinen XIII oli saagan ehein ja paras peli, eikä se olisi tarvinnut jatkoa ensinkään. Final Fantasyjä on toki aina mukava pelata, mutta tulevaisuudessa toivoisin SE:n keskittyvän ihan uusiin seikkailuihin. Arvosana 7½.
Arvosana: 8/10