The Legend of Zelda-sarjan sankari Link on Super Marion ohella yksi Nintendon valovoimaisimmista ja tunnetuimmista pelihahmoista. Vuonna 1986 uutta avoimeen maailmaan sijoittuvaa seikkaulupeliään suunnitteleva Shigeru Miyamoto ammensi vaikutteita lapsuutensa kuvakirjoista tarkoituksenaan luoda nuori ja rohkea sankari, johon pelaajien olisi helppo samaistua. Tuloksena oli nykyään kaikkien tuntema suippokorvainen vihreänuttu. Nimi Link juontaa juurensa eräästä ensimmäisen Zeldan suunnittelukonseptista, jossa Triovoiman palaset olivat elektronisia siruja, joita päähahmo itseensä linkittämällä kykeni matkustamaan ajassa. Myöhemmin eräs Zelda-sarjan kehittäjistä kuitenkin väitti nimen symboloivan linkkiä pelaajan ja fiktiivisen Hyryle-valtakunnan välillä.

Virallinen Zelda-sarja on kasvanut jo kuusitoista peliä kattavaksi kokonaisuudeksi ja vuosien varrella on käynyt selväksi, että päähahmo ei jokaisessa ole suinkaan sama Link, vaan Rohkeuden Triovoiman kautta uudelleen syntyvä "legendan sankari." Fanien välillä joskus tulikiven katkuisenakin käyty spekulaatio ns. Zelda-aikajanan ympärillä sai päätöksen Nintendon julkaistua oman virallisen kantansa asiasta. Kyseisen dokumentin perusteella Linkin reinkarnaatioita on kaikki vaihtoehtoiset tulevaisuudet mukaan luettuna kymmenen kappaletta. Kaikille on kuitenkin yhteistä vankkumaton rohkeus ja oikeudentunto, sekä kontakti prinsessa Zeldaan.

Vaikka The Legend of Zelda ei suosiossaan yllä ihan Super Marion tasolle, on sarjan pelejä kuitenkin mennyt kaupaksi vajaat 70 miljoonaa kappaletta ympäri maailman. Link nähdään jokaisen virallisen Zelda-pelin päähahmona, mutta hän on vieraillut cameo-roolissa tai bonushahmona myös muissa julkaisuissa, kuten Super Smash. Brosissa, ja Soul Calibur II:ssa.

Huolimatta siitä, että Link on ns. "hiljainen protagonisti", on hänen huudahduksiaan ja ähkäisyjään ehtinyt ääninäytellä jo kuusi eri ihmistä. Ennen Wiin Twilight Princessiä Link oli jokaisessa pelissä vasenkätinen. Kehitystiimin tajuttua suurimman osan pelaajista käyttävän liikkeentunnistusohjainta oikealla kädellä päätettiin miekan ja kilven paikkaa vaihtaa. Sama periaate jatkui myöhemmin Skyward Swordissa.

Linkin suosio pelihahmona on tunnustettu monissa käyttäjä-äänestyksissä ja median listauksissa, sekä jopa omalla tähdellä Hollywoodin Walk of Famella.

- fluojn