Tähän on kirjoitettu (1) arvostelua. Lue arvostelut alta!
grille
<2018-08-19 19:56:00>
Syberia on alunperin vuonna 2002 julkaistu perinteinen seikkailupeli, jossa valtaosa ajasta vietetään puhumalla muille hahmoille sekä tutkimalla ympäristöä. Pelissä ohjataan juristia Kate Walkeria, jonka tarkoitus ois saada pienestä lelutehtaasta kauppa aikaseksi. Tämän ei kuitenkaan ole niin helppoa kuin kuvittelisi ja Kate joutuukin matkustaa pitkin Eurooppaa päämääränsä saavuttamiseksi. Juoni pitää ihan hyvin otteessaan, vaikka ns. huippukohdat ovat harvassa.
Heti alusta asti minulle tuli vaikutelma, että kyseessä on aikalailla juosten kus..siis tehty versio Switchille. Tätä korostaa se, että pelissä pystyy valita pelaako "normaalilla" 4:3 kuvasuhteella, vaiko koko ruudun laajakuvalla. Jos pelaat laajakuvalla, niin hahmot ja taustat venyvät sen näkösiksikin. Ainoastaan välivideot on uusittu näyttämään hyvältä koko ruudulla. Nämä välivideot ovat myös suhteellisen hienoja, mutta muuten peli näyttää siltä että on PS2 polvelta revitty nykypäivään vähä pintaa kiilottaen. Tosin pelin valmiiksi renderöidyt taustat ovat kestäneet aikaa suhteellisen hyvin, vaiikka ovatkin lähinnä tyhjää täynnä. Tämä luo hyvin kuolleen tuntuisen maailman, mutta se kuitenkin sopii pelin tunnelmaan hyvin.
Jos hommaa tämän Switchille kannattavassa muodossa pelaukseen, joutuu pettymään. Peliä on paljon mukavampi pelata isolta ruudulta. Suurin syy on se, että pelin taustoilta on vaikea erottaa yhtään mitään ja mitä kauempana asia taustalla on tai tapahtuu, sitä vaikeampi sitä on huomata. Onneksi Switchillä on monta tapaa pelata ja koneen omalta näytöltä pelatessa, kannattaa ehdottomasti valita kosketus näytöllä pelaaminen, joka helpottaa hommaa huomattavasti. Tämä on myös paras tapa pelata peliä, joten harmillista ettei se luonnollisestikkaan onnistu, kun Switch on telakassaan. Pro ohjaimella homma hoituu sitten niin ja näin. Kyllä siinä heti huomaa että ohjattavuus on myös lähes suoraan jostain pleikka 2 versiosta, on se sen verta kankeaa. Pelissä ei kuitenkaan ole hätä missään vaiheessa mihinkään, niin sen kanssa oppii kyllä elämään.
Pelin parasta antia ovat maisemat ja harvat, mutta omaperäiset hahmot. Peli ei ole pituudellakaan pilattu, joten kyllä se pystyy pitämään mielenkiinnon yllä loppuun asti. Pakko minun on kuitenkin tunnustaa, että välillä peli onnistui aiheuttamaan tylsyyden maksimin ja väsyttämään silmät, kun pieneltä ruudulta menoa tihrustin.
Arvosana: 6/10