Hey! Pikmin (Nintendo 3DS)


Tähän on kirjoitettu (1) arvostelua. Lue arvostelut alta!

fluojn <2020-04-19 22:23:00>
Pikmin 3:n ilmestyttyä 2013 Nintendolta alkoi tihkua tietoa sarjan uuden osan kehittelystä. Itse Shigeru Miyamoto vakuutteli, että yhtiöllä oli suuret suunnitelmat saada uudella pelillä ihmiset kiinnostumaan yhä enemmän Wii U:sta. Vuodet vierivät ja lopulta kävi selväksi, että U ei loistavista peleistä huolimatta ottanut tuulta alleen. Sen sijaan 3DS porskutti menemään ja vielä samana vuonna Switchin ilmestymisen kanssa se sai tämän kauan odotetun Pikmin-sarjan jatko-osan. Peli ei tosin ole ollenkaan sitä, mitä Pikmin-peliltä on totuttu odottamaan.

Kapteeni Olimar haaksirikkoutuu jälleen kerran Pikminien planeetalle ja tällä kertaa avaruusalus saadaan taas lentokuntoiseksi keräämällä Sparklium-yhdistettä. Tätä kallisarvoista ainetta löytyykin kaikkialta ja myös planeetalta löytyvät arkipäiväiset esineet pystyy hyödyntämään matkalla 30,000:een Sparkliumyksikköön. Peli koostuu yhdeksästä sektorista, jotka erikseen vielä jakautuvat useampiin pienempiin kenttiinsä.

Pelimekaniikka eroaa Pikmin pääsarjasta todella paljon, sillä tosiaikastrategia loistaa poissaolollaan. Tilalla on 2D tasoloikkaa, jonka puitteissa hyödynnetään, heitellään ja käskytetään viittä erilaista pikminiä. Useimmiten kentät perustuvat tietyn pikmintyypin ympärille: Punaiset kestävät tulta, keltaiset sähköä, siniset uivat, kivipikminit rikkovat kristalleja ja lentopikminit hidastavat Olimarin putoamisvauhtia.

Pikmininsä pelanneille homma on tuttua, mutta samalla hyvin vierasta. Syvälliseen tosiaikastrategiaan tottuneelle lähes kännykkäpelimäiseksi alennettu Hey! Pikmin jättää suuhun pettymyksen makua. Toisaalta jos peliä yrittää arvostaa itsenäisenä teoksena, on osa kentistä suhteellisen kekseliäitä ja kestävät jopa useampia yrityskertoja eri reittien löytämisen toivossa. Lisäksi graafinen ulkoasu on alustaan nähden hieno (tosin 3D on jätetty suosiosta pois) ja muukalaisolennot suunniteltu vinkeästi.

Loppujen lopuksi Hey! Pikminin pelasi ihan mielellään, mutta tulen tuskin palaamaan sen pariin. Mielummin pelaan sarjan pääpelejä.
Arvosana: 7/10