Nintendon ajatuksena oli tuoda markkinoille konsoli, jolla voisi pelata suuren suosion saamia Nintendon pelejä myös käsikonsolilla, ilman, että laitteita tarvitsisi olla useampia. Nintendo julkaisi Gunpei Yokoin suunnitteleman Game & Watch elektroniikkapelisarjan seuraajan Japanin markkinoilla huhtikuussa 1989 ja Pohjois-Amerikassa saman vuoden elokuussa. Kaikki julkaisuun tarkoitetut miljoona Pohjois-Amerikan Game Boy konsolia myytiin loppuun muutamassa viikossa. Euroopan julkaisun aika oli syyskuussa 1990.

Ensimmäiset Game Boy konsolit myytiin kaikilla markkina-alueilla paketissa, joka sisälsi myös Tetris -pelin. Tetriksen ohella julkaisupeleinä olivat myös: Alleyway, Baseball, Super Mario Land ja Tennis. Lisäksi Euroopan julkaisuun kerkesivät myös pelit: Solar Striker, Radar Mission, sekä Qix.

Game Boy oli Nintendon kaikkien aikojen kaupallisesti myydyin konsoli, jota on myyty n. 119 miljoonaa kappaletta, mukaanluettuna Game Boy Color. Sittemmin Nintendo DS käsikonsolit ovat menneet Game Boy käsikonsolien ohi myyntimäärässä. Game Boyn myydyimmät pelit ovat: Tetris (n. 30 miljoonaa myytyä peliä), sekä Pokemon Red ja Blue, joiden yhteenlaskettu myyntimäärä on noin 24 miljoonaa. Alkuperäiselle Game Boy konsolille julkaistiin hieman reilu 800 virallisesti lisensoitua peliä.

Virrankulutus: noin 700 mW

Prosessori: muunnos Z80:stä

RAM: 8 kt

Mitat: 90 mm x 148 mm x 32 mm

Paino: noin 300 g (paristoineen)

Äänen ulostulo: kaiutin (10 mW) ja kuulokkeet (2 mW)

Näyttö: 4-värinen STN-tyyppinen upotettu piste-LCD

Nintendo julkaisi lukemattomia Game Boy konsoleita, joissa on erilainen väritys. Alle on listattu kaikki julkaistut Game Boy konsolit ja värivariantit (nimien perässä myös vuosi jos tiedossa).
  • Off-White (1989)
  • Deep Black (1995)
  • Gorgeous Green (1995)
  • Radiant Red (1995)
  • Vibrant Yellow (1995)
  • High Tech Transparent (1995)
  • Traditional White (1995)
  • Cool Blue (1995)
  • Manchester United
  • Kirby Pink
  • White (Toyota logo)
  • Black (Wario logo)
  • Silver (1996)
  • Black (1996)
  • Green (1996)
  • Blue (1996)
  • Red (1996)
  • Yellow (1996)
  • Clear (1996)
  • Pink (1996, JAP)
  • Clear Purple (1996, JAP)
  • Ice Blue (1997)
  • Extreme Green (1998, JAP)
  • Emerald Green (1998, JAP)
  • Clear(ice) Blue (1996, US)
  • Silver greay border (1996, US)
  • Silver black border (1997)
  • Gold Donkey Kong (EU)
  • Leaf Green Donkey Kong Edition
  • Blue/Yellow (1997, ainoastaan Ruotsi)
  • Grey (kuten alkuperäinen GB)
  • Nintendo Power Anniversary (1997)
  • Famitsu Limited Edition (1996)
  • Ana - clear blue (1997, JAP)
  • Atlus - white / light blue border (1997, JAP)
  • Seibu Lions - blue (1997, JAP)
  • Hello Kitty/Uranai Party - pink (1997, JAP)
  • Hello Kitty - light pink (1997, JAP)
  • Tamagothci pink (1997, JAP)
  • Toyota
  • Silver (1998)
  • Gold (1998)
  • Toys 'R' Us - Clear Yellow (1998)
  • Astro Boy (1998)
  • Osamu Tezuka - Red (1998)
  • Famitsu F02 Event Version - Clear Blue / White Border (1998)
  • Famitsu F02 Mail Order - Clear Blue / White Border (1998)
  • Pokemon Center Tokyo - Yellow (1998)



Alkuperäinen Game Boy


Game Boy Pocket


Game Boy Light