Dead Space 3 (Playstation 3)





Peli
Dead Space 3

Konsolille: Playstation 3
Kehittäjä: Visceral Games
Julkaisija: Electronic Arts

Julkaisuvuosi: 2013
Alueet: EUR/USA
Genre: Selviytymiskauhu

Käyttäjiltä saatu keskihinta:
13 euroa (Boxed, Cib, Mint, Nib)


Mistä hintatiedot tulevat?


Arvosana:
6.3

Tähän peliin on kirjoitettu (4) arvostelua. Lue arvostelut alta!

fluojn <2013-04-29 06:57:00>
Dead Space 3:n ennakkotrailereiden pyöriessä ympäri maailman pelimessuja, oli sarjan ympärille ehtinyt kehittyä jos jonkinlaista spinoff kirjaa ja sarjakuvaa, jotka laajensivat mielenkiintoista tarinaa. Kolmosessa juonikuvioita aletaan kuitenkin solmia yhteen, sillä uuden Markerin aiheuttamat apokalyptiset näkymät oman Telluksemme kuun tukikohdassa ja viimeistään jääplaneetta Tau Volantiksen kiertoradalla ja pinnalla viestittävät selvästi, että tämä on viimeinen epätoivoinen taisto nekromorfeja vastaan. Aikaisemmista peleistä tuttu avaruusmekaanikko Isaac Clarke ei tällä kertaa joudu kohtaamaan kauhuja aivan yksin, sillä vierellä roikkuu menneisyyden haamujen piinaama kersantti John Carver, jonka ansiosta kaksinpeli onnistuu verkon välityksellä. Muita uudistuksia edustavat resurssien keräämiseen perustuva mielivaltainen aseiden nikkarointi, eri alueiden tutkiminen omaan tahtiin ja vapaaehtoiset tehtävät. Pelaajan valinnat ja vapaus ovat siis suurilta osin pelin teema. Nekromorfit itsessään eivät ole muuttuneet juurikaan, mutta niitä käytetään suurempina laumoina ja kekseliäissä paikoissa. Siitä huolimatta tuttu ilmastointikanavien kyttääminen on paras varokeino. Epäkuolleen armeijan lisäksi vastaan asettuu lopullisesti hurahtanut unitologistijohtaja Jacob Danik ja tämän marttyyreiksi heittäytyvät seuraajat. Ihmisviholliset tuovat mukaan perinteistä suojaräiskintää, joka tuo mukavaa vaihtelua silkkaan raajojen silpomiseen. Ilmestymisensä jälkeen Dead Space 3 sai kritiikkiä kauhun vähenemisestä toiminnan myötä, väkisin mukaan ahdetusta kaksinpelistä ja liian pitkästä kestosta. Edellämainitut "puutteet" eivät mielestäni vielä riitä tekemään kolmosesta sarjan heikointa lenkkiä. Viisi kertaa seikkailun läpäisseenä voin sanoa, että se tekee lähes kaiken edeltäjiään paremmin, lisää vapautta ja vaihtelua, sekä ei lopu ihan heti kesken. Jos jotain täytyy narista, niin yksinpelisivutehtävät toistavat ehkä liiaksi itseään. Muuten kyseessä hieno peli joka ei kaavoihin kangist
Arvosana: 9/10

hehahi <2017-06-03 23:27:00>
Pelkkä arvosana ilman arvostelua.
Arvosana: 6/10

Vinkka <2018-02-05 15:02:00>
Pelkkä arvosana ilman arvostelua.
Arvosana: 5/10

Kuzpo <2018-11-23 18:25:00>
Pelkkä arvosana ilman arvostelua.
Arvosana: 5/10